Pohdiskelin eilen mieliala- ynnä muiden lääkkeiden vaikutusta elämääni. Aikanaan, kun masennukseen "virallisesti" sairastuin minulle määrättiin ensin Efexor nimistä lääkettä. Tämä kyseinen lääke ei tehnyt minusta yhtään pirteempää pikemminkin se vei viimeisetkin ruokahalut ja toi mukanaan kauhean etomistunteen, jonka johdosta pahimmillaan todella pelkäsin (vaikka raskaustestit muuta väittivät) olevani raskaana. Noh lisääntyneestä pelontunteestani selitin hoitajalleni (joka sitten lääkärille) että tarvitsen jotain mitä ottaa, kun todella ahdistaa ja pelottaa. Minulle määrättiin Temesta niminen rauhoittava. Kuljetin näitä lääkkeitä siitä lähtien koko ajan siitä eteenpäin mukanani. Ahdistava tilanne sitten tuli ja otin yhden pillerin. Ei vaikutusta. Otin toisen ei vaikutusta. Pian ahdistuksissani nielin koko purkillisen näitä lääkkeitä. Pian olinkin sitten matkalla ensiapuun ja siitä "hullujen huoneelle". Päästyäni perille olin todella sekaisin ja ahdistunut. Menin vessaan ja väkisin "viilsin" avaimella kumpaankin käteeni pahoja jälkiä.

No joo eteenpäin. Tähän mennessä siis lääkkeistä oli siis minulle ollut todella paljon apua. Lukuunottamatta Imovanea tuota öitteni pelastajaa, johon lopulta melkein jäin koukkuun. No joo päästyäni sairaalasta minulle määrättiin illoiksi Remeronia. Tämä sai minut syömään ihan hirveitä määriä ruokaa, suklaata yms yms. Lihoin n.15kg. Tänä aikana myös opin oksentamaan. Kehitin siis itselleni bulimiankin. Vihdoin näin omaa lääkäriäni (toinen kerta koko hoitojakson aikana) ja hän otti tuon ihanan lääkkeen pois ja vaihtoi toiseen, joka ei enää saanut minua syömään. Jatkoin kyllä tasaisin väliajoin oksentamista ja poltin kuin korsteeni.

Puolen vuoden päästä tästä, kun olin jo itsekseni lopettanut kaikkien lääkkeiden ottamisen, alkoi vointini taas huononemaan. Syksyllä 2007 minun oli lopulta mentävä jälleen lääkärille, kun en päässyt enää ylös sängystä ja töihin. Tämä lääkäri sitten arpoi minulle uuden mielialalääkkeen Cymbaltan. Alkoi kauheat kohtaukset ja harhanäyt. Pyörtyilin melkein päivittäin, enkä uskaltanut enää mennä edes kauppaan. Minulla epäiltiin epilepsiaa ja vaikka mitä. Olin ihan paniikissa. Pääsin lopulta monen kuukauden odotuksen jälkeen magneettikuvaukseen, jossa ei tietenkään näkynyt mitään. Ruvettiin epäilemään, joskopa uusi lääkkeni jotenkin korostaisi tai jopa aiheuttaisi kohtaukseni. No tämä lääke otettiin pois ja olo hieman helpottikin. En enää nähnyt harhoja enkä pyörtyillyt niin paljoa, kunhan muistin syödä. Täytyy muuten lisätä, että minusta otettiin kaikki mahdolliset verikokeet (hyvin siis testattiin, kerrankin!). Kaikki arvot olivat kohdallaan.

Yksi asia jäi mainitsematta. Syksyllä 2007 aloitin myös laihduttamisen ja urheilun ja sain sen 15kg pois. Loput n. 5kg tosin meni pois, kun lopetin syömisen melkein kokonaan. Ruoka ei vain maistunut ja halusin laihtua nopeammin.

No niin kerrataanpas: Olen lääkkeiden ansiosta saanut kehitettyä itselleni bulimian, saanut kohtauksia, lopulta sairastunut anoreksiaan, ollut sairaalassa yritettyäni itsemurhaa... Tämä kaikki on kärjistettyä. Tietenkin omassa päässäni on se suurin vika, mutta mielestäni monelta ongelmalta olisi vältytty, jos näitä kaikkia lääkkeitä olisi minulle määrätty. Se on aina vaikeaa, kun yhdellä ihmiselle on monta lääkäriä ja hoitajaa ja kukaan ei tiedä koko totuutta vaan kaikki tietävät palasia sieltä täältä. Kiitän jotain ylempää voimaa ettei minulle ole koskaan määrätty mitään unilääkettä. Olen meinaan semmonen lääkkeiden väärinkäyttäjä ollut aina välillä että huh huh.

Nyt kuitenkin minulla on ihan hyvä lääke käytössä Ketipinor nimittäin. Sen avulla saan unen ja tuntuu, että se hieman vähentää ahdistustani. Pelkään vain, että joudun syömään tuota lääkettä koko elämäni.

Pointti mitä halusin tällä kirjoituksella sanoa on, että miettikää tarkkaan syöttekö lääkkeitä, mitä lääkäri teille määrää. Tai ainakin tarkkailkaa kunnolla omaa oloanne ja sanokaa epäilynne ääneen. En halua, että kukaan saa näin pahoja sanktioita lääkkeiden takia.

Terveisin: masentunut uneton bulimikkoanoreksikko.