Hhm. Taas mennään alimmassa painossa. Matkaa vielä on. Eilen en sitten ehtinyt kuin yhdelle jumpalle. (circuit) Meni ihan mukavasti. Koko tunnin jaksoin painaa melkeinpä täysillä. Tosin tunnin jälkeen oli semmonen olo, että ois jaksanu enemmänkin. (?) Mistä tämmönen. No ehkä se johtuu siitä, etten töiden jälkeen voinu polkea jumpalle sateen takia. Olen aika arka nimittäin polkemaan mihinkään sateella. Kotiin mentäessä sillä ei ole juurikaan väliä.

Siellä jumpalla oli yksi ulkomaalainen tyttö. Ohjaaja kyllä selosti sille kaikki liikkeet henk.koht, mutta ei se silti tuntunut ymmärtävän. Luulisi, että mallia ainakin osaisi katsoa? Siinä kuitenkin kierrettiin yksitellen aina eri pisteillä. No kukin tavallaan ja en mäkään kyllä aina mikään pro ole olemattomine käsivoimineni.

Maissi kysyi blogini osoitetta, kun kerroin, että kirjoitan. En halunnut kertoa sitä, kun haluisin pysyä mahdollisimman anonyyminä. Edellisen blogin kanssa olin vähän varomaton (huomionkipeä) ja pistin sivun galleriassa kotisivukseni. Mm serkkuni sitten kävi lukemassa sitä ja sitten kertoi avautumisistani eteenpäin. Ei hyvä homma ollenkaan. Täytyy koko ajan pitää mielessä, että tämäkin julkinen on, vaikkakin uskon kyllä ettei kukaan minua täällä tunnista. Ei mulla niin paljon tuttuja ja kavereita ole.

Tänään ajattelin sitten käydä vain pienellä lenkillä. Saa luvan riittää, kun lihakset on sen verran väsyneet ja salillakaan ei tänään mene mitään kivoja jumppia. Huomenna taas sitten uudella innolla eteenpäin.

Päässä ei tällä hetkellä ole juurikaan mitään kivoja ajatuksia. Tunnistan nämä ajatukset ja en pidä niistä. Ehkä on tullut liikaa luettua laihdutusblogeja. Kauhee lapsellinen vimma vaan päässä, että haluis olla laihempi haluis haluis haluis. Ihan niin kuin se olisi tärkeintä elämässä. Puuh ei mullakaan mikään kovin kiva elämä tule olemaan edessä jos tähän malliin jatkan. Täytyy yrittää jälleen kerran löytää se sisältä liikunnan ja laihduttamisen lisäksi jostain muualtakin. Tuntuu vain ettei juuri mitään muuta ehdi ja laihdutusajatukset vaan pyörii mielessä. (LÄSKI LÄSKI LÄSKI) Alan kuulostaa jo itsestänikin sairaalta. Pelottaa. Toisaalta sitten taas en tällä hetkellä juuri mitään muuta halua kuin olla hoikka, laiha, tyytyväinen peilikuvaani. Hassua sinänsä, kun masentuneena (ja ennen) halusin ennen kaikkea olla vain onnellinen. Onko onni nykyään sitä minulle, että olen laiha?

Kuvat anorektisen laihoista ihmisistä ovat alkaneet jälleen kiinnostaa minua. Enkä enää katso niitä inhoten. (pelottaa)

Sanon, että minua pelottaa, mutta oikeasti teen tämän itselleni. Itse minä näitä haluan enkä oikeasti pelkää tätä ollenkaan. Addiktoidun tästä samanlailla kun aikanaan viiltelystä ja pahasta olosta. Haluanko oikeasti jatkaa tässä kierteessä ja tuleeko koko elämäni olemaan vain tätä? Painon seurailua, laihdutusta, kaloreiden laskua, ahdistusta kaikista mässyistä mitä on tullut syötyä. Käykö minulle taas jälleen jossain vaiheessa sillä tavalla, että löydän itseni sairaslomalta. Jälleen kerran itsemurhaa yrittäneenä. Pahimmillaan anorektisena rytmihäiriöistä kärsien.

Eihän minulla pitäisi olla mitään pelkoa tuosta olenhan normaalipainoinen BMI 20.1. Ei mitään pelkoa. Voin hyvin pudottaa vielä. 19 on tällä hetkellä raja. Entä sitten kun saavutan sen? Haluanko olla laihempi silloinkin? Olen nähnyt kuvia tytöistä, jotka ovat minun mittaisiani ja painavat 51kg ja näyttävät ah niin hyvältä.

Olenko riippuvainen jostain häiriöstä? Huomiosta? Enkö haluakaan olla terve. Parantua. Olla onnellinen. Haluanko, että minut määritellään jälleen eri tavalla. Lisätään jokin uusi häiriö. Nekö minut määrittelevät? Nekö haluan olla.

I'm living with no air.